keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014 - luukku 24: Joulu on taas, joulu on taas... riemullista joulua jokaiseen taloon ja torppaan!

On jälleen se aika vuodesta, kun hiljennymme joulun viettoon. Itselläni se tarkoittaa muutamaa päivää lähipiirin seurassa syöden ja nauttien. Ja jep! Ähky on taattu, kun pöytä notkuu herkkua jos toistakin ja ihan joka kupista on vähän maistettava ja hiukkasen otettava parhaita paloja lisääkin.

Mutta onneksi voi aina välillä hieman levätä,

Lepohetki
Kuva: Kati Nuijanmaa

jotta jaksaa taas leikkiä

Keinu mun keinuni
Kuva: Kati Nuijanmaa


ja laulaa

Laulun riemua
kuva: Mbaye Gaye

Sitten voikin tuumata, mitä tehdä seuraavaksi. Ottaisiko vaikka vielä palan kinkkua?

Pohdinnan paikka
Kuva: Leena Kokko

Eikä haittaa tuuli, ei tuiverrus, eikä sadekaan,

Suojassa
Kuva: Leena Kokko


kun on aurinkoinen mieli.

Iloinen tyttönen
Kuva: Anna Muurinen

Näin se sujuu joulu lähipiirissä.



Joulun tunnelmaan meidät saattelee Leea-Mari Hartikaisen ihana Joulun taika -tarina


Joulun taika

Olipa kerran hyvin talvisessa maassa pieni mökki. Sen mökin ikkunoista tulvi valoa ja iloa. Siellä mökissä asui joulupukki, joulumuori ja 100 pientä lasta. Ne lapset olivat TONTTUJA. Kerron tarinan näistä tontuista. Mutta ensin kerron joulusta ja sen taiasta. Joulu on monen lapsen lempijuhla. Tässä juhlassa joulupukki tuo lahjoja kilteille lapsille!

Joulun voit myös syödä jouluruokaa. Ja kuten sanoin kerron teille joulun taiasta!

Joulun taika ei ole mikään SIMSALABIM taika, vaan ilon taika! Luulet tietysti, ettei mitään joulun taikaa, mutta olet väärässä.

Voit itsekin tuoda joulun taikaa, vaikka et osaisi taikoa! Joulun taikaa voi tuoda olemalla iloinen. Ilo tarttuu muihin ja se on JOULUN TAIKAA!

MIKÄ ON TONTTU?

Tonttu on pieni lapsi, joka auttaa joulupukkia. Tonttu työskentelee pajassa, jossa on tuhansia leluja.

LAULU TONTUSTA

Tonttu on pieni apuri.
Tonttu on tontun kaveri.
Tontulla on punainen lakki.
Kylmä on myös Lappi.



Oikein riemukasta joulua ja ihanaa kansallispukuvuotta 2015
toivottelee Sari





tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014 - luukku 23: Tarinoita pukujen takaa

Jatketaan soiton ja laulun merkeissä. Pelimanneja ja kuorolaisia jututti tätä luukkua varten eilisessä luukussa omia pukumuisteloitaan kertonut Kirsi.


Kaustisella Santerin kabinetista osui korviin mukava kappale, jonka sanoja kyselin. Siitä Lemmen valssista alkoi yhteydenpito Kopsan Tertun ja Einon kanssa kesällä 2012.

Terttu ja Eino
Kuva: Tertun ja Einon kuva-arkistosta

Terttu kertoo:
Minulla on ollut ihan nuorena lainapuku. Päätin kuitenkin hankkia itselleni oman puvun. Ensimmäisen oman puvun sain 18-vuotiaana. Sen olen antanut tyttärelleni, pari vuotta sitten ostin netistä käytetyn samanlaisen puvun, mitä olin oppinut käyttämään. Minun pukuni on Ylä-Savon puku. Mieheni puku on Etelä-Pohjanmaan puku, samoin lapsenlapseni Artun puku. 

Kaustisella kesällä 2014. Arttu, Terttu ja Eino
Kuva: Tertun ja Einon kuva-arkistosta

Puku on meillä juhlapuku ja samalla myöskin esiintymispuku. Hyvin mielellään pukeudumme kansallispukuun ja tunnemme ylpeyttä omasta maasta ja identiteetistä. Milloinkaan ei ole ongelmaa, mitä laitan päälle. Se on kansallispuku.

Arttu ja Eino valmistautumassa Siilifolkiin 2014
Kuva: Tertun ja Einon kuva-arkistosta


Lappajärvellä Lokakuun loiskeissa osui soittokaveriksi Anneli, viulupelimanni Kuortaneelta 

Duo Anneli ja Aukusti
Kuva: Annelin kuva-arkistosta

Anneli Aho, viulupelimanni Kuortaneelta kertoo pukuhistoriastaan: 
Sain ensimmäisen kansallispukuni, Härmän puvun äidiltäni joka oli saanut sen isältään rippilahjaksi vuonna 1949. Äitini ja minäkin olemme kotoisin Jämsästä, mutta jostain syystä pappa oli ostanut Härmän puvun, ehkä oli saanut sen halvalla koska äitini perhe oli todella köyhä.
 Ajan kanssa kyseinen puku jäi minulle pieneksi, ne kun tuppaavat kutistumaan kaapissa. Olen siis ostanut pukuun pikku hiljaa uusia osia, isompia. Ja lopulta kun ne osatkin kutistuivat kaapissa, ostin huuto.netistä kokonaan uuden puvun, edelleen Härmän puvun, joka taasen oli liian iso ja vein sen ompelijalle pienennettäväksi.
 Olen pienestä pitäen kuulunut eri pelimanniryhmiin ja säestänyt tanhuajia ja niissä esiintymisissä olen pitänyt kansallispukua. Muulloin en ole sitä pitänyt.



Kuorolaisena kaukomailla


Vastikään kansallispukuherätyksen saanut tyttäreni Helene kommentoi eilisen luukun Valkealan pukuani: “Miten sulla on hiukset auki tanun kanssa? Ja toi tanukin ihan takaraivolla!“ 

Neiti naiskuorolainen tuli viime kesänä reippaasti vihityksi pukukoodiin ja -periaatteisin, ensin kansallispukutuuletuksissa ja varsinaisesti, kun Naiskuoro Timotei valmistautui lähtemään Espanjaan Barcelonan seuduilla pidettyihin kansainvälisiin Canta al Mare -kuorokilpailuihin tänä syksynä. Säädettiin Sarin kanssa yksi huutonet-löytöni, uudempi Hämeen puku hänelle laulu- ja kisakäyttöön. Ohessa tarinoitiin paljonkin pukuasiaa.


Timotei Canta al Mare -festivaaleilla lokakuussa 2014.
Kuva: Aki Harri

Naiskuoro Timotei osallistui kilpailuissa kolmeen sarjaan. Puvustuksena oli kansallispuvut kansanmusiikki- ja naiskuorosarjoissa, kirkkomusiikkisarja laulettiin mustissa kuoropuvuissa.

Valkosukkamuistutuksesta meinasi tulla närää kuoron riveissä: “Ulkomailla kuitenkin kun ollaan niin ei kukaan niitä sukkia katso.” Eivätkä puvut ihan kaikilla edes olleet aivan virallisia.

Yhden kuorolaisen matkalaukku jäi Frankfurt-Barcelona välille - lainatut kansallispuvut sisällään. Kaikkien onneksi laukku kuitenkin löydettiin paria viikkoa myöhemmin ja puvut saatiin takaisin Suomeen.


Komea ryhdikkäiden naisten joukko kansallispuvuissaan herätti kiinnostusta Barcelonan kaduilla.
Turistit ja paikallisetkin halusivat kuviin heidän kanssaan.
Kuva: Aki Harri

Kisojen jälkeen kuorolaiset tuumasivat, ettei kansallispuku ollut sitten kuitenkaan niin hölmö päällepantava. Herätti mukavasti huomiota ja keräsi uteliaita. Osa kuitenkin sanoi, ettei mielellään laittaisi pukua päälle konserttiin Suomessa, koska kansallispukuinen kuoro ei kotimaassa ole niin suuri erikoisuus. Ulkomailla ollaan edustamassa Suomea, eksoottisena käyntikorttina, mielellään esitellään kansakuntaa pukujenkin muodossa.



Charlien enkelit kansallispuvuissa?
Kuva: Helene Lindfors
Niin, ne kisatulokset: Kisojen tasaisin kuoro, vaativa ohjelmisto, kahden sarjan voitto erittäin lähellä, kultaleimoja runsain määrin.

Kansallispuku on iloinen asia
Omakuva: Helene Lindfors


Joulujumppamusiikit


Vielä luukun lopuksi Alavuden kaksirivisten komeaa soittoa. Hienot puvut, tarpeeksi pitkät ja sopivat. Ja mikä parasta: on nuoria innokkaita soittajia! Eturivissä keskellä vuoden 2009 Hopeisen Harmonikan voittaja Arttu Rajala. Video on Lokakuun loiskeista 2011. 








Kiitos Kirsille näiden haastattelujen tekemisestä.

Kuorotarinaa lukiessa tuli mieleeni, että vaikka itse olen aikoinaan sukeltanut kansallispukumaailmaan kansantanssin kautta, niin nyt toisen omistamani puvun on mieheni täti aikoinaan nimen omaan kuoropuvuksi hankkinut. Ajatus siitä, että kansantanssi ja kansanmusiikki olisi tuonut paljon ihmisiä kansallispukujen pariin ei taidakaan olla ihan täydellinen ellei siihen lisää  mukaan myös kuorotoimintaa. Olihan kansallispuku aikoinaan myös ahkerasti käytössä kuorojen esiintymisasuna.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014 - luukku 22: Pelimanni kansallispukumaailmassa

Tänään luukussa melkein Lopen uupunut Kirsi Lindfors, pelimanni ja vähän kansallispukuaktiivikin. Sari pyysi pelimannin näkökulmaa, ihan vaan tajunnan virtaa. Sitä saa, mitä tilaa...

Muistan ikuisesti mummun serkun lesken, kansakoulunopettaja Melia Viljasen (1905-1984) Tuukkalan puvussaan. Alle kouluikäinen olin, vaikuttunut sekä vahvasta persoonasta että erityisesti upeasta puvusta. Ajattelin, että joskus aikuisena sellaisen haluaisin. Melia käytti kolme (3) Tuukkalaa loppuun. Muuta juhlapukua hänellä ei ollut.


Polarin pelimannit 80-luvulla

Oma kansallispukuhistoriani alkaa lukion pelimanniryhmään päätymisestä Riihimäellä Pohjolanrinteen lukiossa (Polari). Välissä olin vain erilaisissa juhlissa tanhuajien pukuja ihaillut ja vähän kadehtinutkin. Polarin pelimannit perustettiin syksyllä 1985, kun meitä musiikin valinnaiskurssilaisia oli jonkinmoinen porukka, muut musiikkiopiston viulisteja, minä haitareineni, kitaristiystäväni opetteli kontrabasson soiton sen ekan talven aikana. Musiikinopettaja Tuula Lehto oli tehokas manageri, keikkoja oli aika paljon.

Polarin pelimannit

Polarin pelimannit

Ensimmäinen pelimannin puku vuokrattiin Riihimäen kansantanssijoilta. Valkeala, jonka hopeasolki raapi haitarin taakse pahat naarmut, ovat pikku-Titanon takana edelleen. Tanukin on Lehmushovin kevään 1986 keikkakuvien mukaan päässä ollut. Pukuvuokra oli edullinen, mutta puvun huolto oli hoidettava nopeasti. Viimeinen pisara äidille taisi olla Kansainvälisen utaretulehduskonferenssin keikka ravintola Mestaritallissa, oltiin Helsingistä kotona vähän ennen puolta yötä ja puvun piti olla Riihimäessä käyttökunnossa seuraavana aamuna kahdeksalta.


Oma Häme

Äiti teki minulle puvun 1986. Halusin vanhan mallin Hämeen, kun siinä oli niin hieno liivi, hyvä nyöritys, passasi mainiosti hoikalle pellavapäälle. Materiaalipaketti hankittiin Vuorelmalta. Soittokuvia en löytänyt.

Etelä-Suomen 4H-piirin vuosikokouksessa kävin pokkaamassa jonkin prenikan keväällä 1988.

Prenikkaa pokkaamassa


Lopen teatteri osallistui Liettuan Kaunasissa pidetyille Kauno Rampa-harrastajateatterifestivaaleille keväällä 1989 näytelmällä Vankittu neitty. Pääsimme laulaja-Raija-Liisan kanssa kansallispuvuissa avajaiskulkueessa oman ryhmämme airuiksi. Sillä kerralla oli oma vanhan mallin Häme aika paljon näyttävämäpi kuin kaverin laina-Sääksmäki, vaikka itse sanonkin. Ja joo, on siinä Hämeessä ylimääräiset muotolaskokset edessä.

Airut-neidot


Hämeen puvussa kiusallisiksi koin päänauhat ja liian lyhyen paidan. Kookkaat korvat, polkkatukka ja nauhat, aina törrötti johonkin päin. Haitarin kanssa oli keskimääräistä enemmän kumarreltavaa  ja lyhyen paidan helmat nousivat turhan herkästi.

Pukua suurensin 1990-luvun alussa Polarin pelimannien jotakin myöhäiskeikkaa varten parin koon verran, kun viksu äiti oli hyvät saumanvarat laittanut. Sitten menikin liki 20 vuotta muissa soitoissa ja touhuissa.


Uusi pelimannielämä

2006 alkoi uusi pelimannielämä Alastarolta Palkeisista. 2008 kasasin oman porukan, Kiilanokan Pelimannit. Tein itselleni kansallispukuhenkisen pelimannimekon, ystävä ompeli miehille samasta kankaasta liivit. Ajatus lähti Cittarin tarjouskorin tummanpunaisista polvisukista ja olemassa olleista “maijapoppaskengistä”. Eurokankaasta harmaata villasekoitetta, vyön solkina kierrätetyt verkonpaulat, tasku semmoinen, että puhelin ja avaimet mahtuvat, essu jotain keittiöverhoa. Kerran tultiin varovasti kysymään, että minkä pitäjän puvussa olin näyttelyavajaisia soittamassa :) Mekollisia kuvia ei juuri ole, mutta joku video sentään Youtubessa. Knalli on Kiilanokan miesten tavaramerkki edelleen.

Pelimanniystäviä on näiden uusien soittovuosien aikana löytynyt monta. Muutama käyttää pukuja aktiivisesti, vaikka nykyään pelimanniryhmät ovat usein pukeutuneet muulla tavoin. Vielä on tekemättä uuden pelimannielämän eka keikka omassa kansallispuvussa. Ensi vuonna sitten :)


Tuulettelua ja tuunausta

Pukuhurahdus kävi huomaamatta. Kansallispukutuuletusten idea on upea, hämäläisellä vähän ryhtyminen kestää, mutta lopulta tänä vuonna Lopellakin tuuleteltiin. Ja isolla porukalla, vieläkin ihmettelen, kuinka hyvin väki lähti liikkeelle. Kansanlaulukirkon bändissäni oli kolmella soittajalla kansallispukuja, minulla ei. Tuuletteluista enemmän juttua ja kuvia Viivastolla.

Kansallispukutuuletus Lopella 2014, Kirsi kuvassa keskimmäisenä

Oma puku oli edelleen haaveena. Elokuussa 2014 löysin tori.fi:stä tarpeeksi ison ja pitkän puvun. Varauduin jo uuden liivin tekoon, mutta puku sopikin sellaisenaan, ehkä olkainten lyhennys edessä. Sari tekee tykkimyssyn, tykkipitsit odottavat kokoajaansa korissa. Pohjalaista verta ei suonissani virtaa, hiljainen tasainen hämäläinen olen. Jurvasta tykkään, sopivasti luonnetta, muotoa ja väritys kohdallaan. Ja tällä puvulla on tarina, siitä tykkään erityisesti.

Kirsi ja Jurvan kansallispuku

Hyvät materiaalit ja ihanat värit, jostakin syystä pohjalaiset puvut tuntuvat omimmilta nyt. Heräteostos nettikirppikseltä ja aika pienellä vaivalla yksi pieni pahoinpidelty Kuortane sai uuden elämän arki/työ/juhlahameena. Vinttilöytö Orimattila on korjauskorissa, menee japanilaiselle avainviulua soittavalle pelimanniystävälle, kun saan parsituksi.

Uuden elämän saanut Kuortaneen hamekangas

Mitä puku minulle merkitsee?

Puku merkitsee minulle identiteettiä, saan olla lenkki osaavien naisten ketjussa. Ylpeänä kannan, ihan missä vaan, osina tai kokonaisena. Iloitsen kansallispuvun uudesta noususta, sallivammasta hengestä. Uusia tuulia pitää olla ja tulla, uskallusta tarvitaan. Ajat ovat sellaiset, että kaikki kohottava kannattaa käyttää.


sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014 - luukku 21: Menneitä muistellen

Eilisessä luukussa vilahtaneen Ompelu- ja nauhakoristeita -kirjan myötä jäin jälleen kerran miettimään, miten runsas kotimainen käsityöperinteemme on ja miten heikoissa valaistusolosuhteissa esiäitimme ja-isämme näitä taitavia töitään ovat talvisydännä tehneet. Meillä nykyajan ihmisillä on käytettävissämme niin monenlaisia kehittyneitä apuvälineitä, suurennuslaseja ja valaisimia, joiden avulla pystymme tekemään hyvinkin pikkutarkkaa työtä helposti. Työtä, jonka nuo menneet polvet tekivät melkeinpä 'käsikopelolta'.

Ja se viitseliäisyys, mikä noissa entisaikojen töistä on nähtävissä. Ne ovat paitsi käytännöllisiä, niin myös kauniita. Materiaalina on käytetty sitä, mitä kulloinkin on ollut saatavilla ja eri värisiä lankoja on yhdistetty samaan työhön todella ennakkoluulottomasti. Kun katson omaa Kärkölän pukuni kangasta, niin taitavasti on yhdistetty raitoihin violettia, punaista, vihreää, sinistä, keltaista, luonnonvalkoista/beessiä ja useita sävyjä meilkeinpä kaikista näistä.

Miten erilaiselta entisaikojen juhlapukuinen väki näyttikään kuin nykyaikana. Kuvitteleppa silmiesi eteen joukko 1700-1800 -lukujen parhaisiinsa pukeutuneita talonpoikaisväestön edustajia kirkonmäellä ja sitä kaikkea väri-iloa ja käsityötaitoa, joka tuosta joukosta välittyy. Vertailuksi luo silmiesi eteen kuva nykypäivän juhlaväestä talvisessa hääjuhlassa: miehillä tummat puvut, naisillakin kovin yksivärisiä asuja. Kumpi miellyttää enempi silmääsi?

Olen toisinaan miettinyt, että onko nykypäivän tehokkuusajattelu vienyt mennessään osan luovuudestamme ja uskalluksestamme tehdä jotain 'poikkeavaa'. Toimimmeko 'opittujen sääntöjen' rajaamana, varomasta astumasta näkymättömän rajan yli? Voisiko nykypäivän juhla-asuissa olla jotain tuosta menneen ajan väri-ilosta? Mielestäni kyllä.

Sovitaanko heti tässä ja nyt, että ensi vuonna jokainen, joka omistaa käyttökuosissa olevan kansallispuvun, sitä myös käyttää mahdollisimman monta kertaa. Ja ne, kenen puku on kummasti vuosien varrella kaapissa kutistunut, miettii, josko sen puvun saisi elvytettyä takaisin käyttökuntoon itselle tai jollekin lähipiiriin kuuluvalle.



Näissä mietteissä näin viimeisinä joulua edeltävinä päivinä Sari




Pssst...Taisinpa löytää papan vanhoista negatiiveistä sen ensimmäisen kosketukseni kansallispukuihin: isäni serkun rippijuhlat juhannuksena 1971. Itse en tuossa ole pukeutunut kansallispukuun, vaan äitini virkkaamaan mekkoon. Mutta kuten kuvasta käy ilmi, niin tuolloin suvussamme käytettiin varsin runsaslukuisena kansallispukuja. Ja epäilenpä, että ainakin kaksi kuvassa esiintyvistä puvuista on isotätini ompelemia.

Vaan mitähän lienen tuossa pohtinut, kun on niin keskittynyt ilme naamalla tuossa sylissä istuessa. Sattuneesta syystä muistikuvani tuosta tapahtumasta ovat hieman olemattomat. Olinhan tuolloin vasta reilun kahden vuoden ikäinen.

Ensimmäinen? kansallispukukohtaamiseni



lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014 - luukku 20: Perinteestä uuteen muotoon



Jutussa kerrottiin nykysovelluksista, joiden idea on poimittu perinteisistä vaatekappaleista ja niiden koristekirjonnoista. Kirjontojen kerrottiin uskomuksen mukaan harhauttaneen pahaa henkeä, jotta se ei olisi päässyt ujuttautumaan vaatteen sisään. Samansuuntaisia uskomuksia on ollut myös esiliinoista menneinä aikoina. Nekin ovat suojanneet milloin syntymätöntä lasta, milloin naisen siveyttä.

Yksi ihanimmista näin jouluaikaankin sopivista sovelluksista löytyi netin syövereistä jokin aika sitten: Ihania karjalaisesta kirjontamaailmasta kuvionsa poimineita kynttilöitä:

kuva: http://valgie.fi/tunnelmakuvia.html


Itse tein muutama vuosi sitten paidan, jonka selkäpuolelle kirjailin Rovaniemen tykkimyssystä pohjaideansa saaneen kuvioinnin. Tuo paita vaan on edelleen tuolla kaapissa käyttämättömänä, kun toiveikkaana tein siitä pari numeroa liian pienen eli ns. tavoitepainoisen paidan itselleni. No, sattuneista syistä kropan koko ei ihan tuon paidan kanssa vielä kohtaa. Toivossa eläen edelleen, että sen vielä käyttööni saan.

Rovaniemen tykkimyssyn kirjailusta ideansa saanut paita

Ja niitä 'muinaisia' kirjailuja nykytöihin käytettäväksi löytyy esimerkiksi kirjasta Theodor Schvindt: Ompelu- ja nauhakoristeita. Itselläni hyllyssä on näköispainos vuodelta 1982. Alkuperäispainos lienee vuodelta 1893 eli ei ihan tuoreimmasta päästä teos. Kirjassa on niin pieniä pistorivejä kuin isompia kirjontakokonaisuuksiakin. Lisäksi myös erilaisia nauhoja piirroskuvina. Suoranainen aarreaitta. Ja sokerina pohjalla myös piirroksia useamman rekkopaidan kirjonnasta.
Tätäkin kirjaa aina silloin tällöin näkee divareissa ja joissakin kirjastoissakin kirja vielä on hyllyssä. Kannattaa tarttua kiinni, jos eteen tulee.

Kirjontakuvioita kirjasta Ompelu- ja nauhakoristeita.
Ylempi kuvio: Karjalan aitoja
Alempi kuvio: Hakaiskirjoja

Nauhoja kirjasta Ompelu- ja nauhakoristeita
Ylhäältä alaspäin:
Side - Viitasaari, Vironvyö, polviniekka - Räisälä,
Vironvyö, kakspolvinen - Pyhäjärvi, Vironvyö, kakspolvinen - Kirvu

Miten sinä olet hyödyntänyt vanhoja kirjontoja tai miten olet niitä nähnyt käytettävän?

kysyy Sari

perjantai 19. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014 - luukku 19: Lasten ajatuksia kansallispuvusta

Väijyinpä pari alakoululaista juttutuokioon kansallispuvusta. Ensin tutkailtiin hetki mun Kärkölän pukuni liiviä ja siinä lomassa sitten esitin muutaman kysymyksen.

Mitä tulee mieleen kansallispuvusta?
- Linnan juhlissa oli saamelainen puku

Onko kellään opettajalla ollut koulun juhlissa kansallispukua?
- Eiiiii? Ei ainakaan meidän opettajalla.

Sitten kateltiin vähän netistä kuvia puvuista. Ensimmäisenä kohteena kuva miesten ja poikien Etelä-Pohjanmaan puvusta, jolloin sana vapautui ja vastakysymyksiä sateli.

Etelä-Pohjanmaan puku
kuva: http://www.kansallispuvut.fi/puvut/etelapohjanmaa_mp.htm


- Mitä tuossa vyössä on?
- Tuo vyö on kyllä aika cool.
- Mä voisin käyttää tuota vyötä.
- Onko Kouvolassa pojille pukua?
- Entä onko Kotkassa? Ja siitä se sitten juttu lähti... Kotka (lintu) olisi kyllä aika hassun näköinen puku päällä :)

Sen jälkeen toinen vastaajista pohti, että olisi se kyllä näppärää, kun puvusta voisi sitten päätellä, että mistäpäin ihminen on kotoisin. Tuon kommentin jälkeen sitten käytiinkin poikien kanssa keskustelua, että nykyään ei ole pakko kansallispukua valita oman asuinpaikan tai sukujuurien mukaan, vaan voi valita sen puvun, joka tuntuu omasta mielestä kauneimmalta.

Vielä pohdittiin, että mitähän äiskä ja iskä sanois, jos pojat ilmoittaisivat haluavansa omat kansallispuvut. Ensin tuli syvä hiljaisuus ja sen jälkeen totesivat, että varmaan sanoisivat, että ohhoh!

Jäi sitten vielä arvoitukseksi äiskän ja iskän vastaus, mutta joskohan jompi kumpi kävis ilmaisemassa vastauksen kommentteihin :)

Miten teillä lapset kommentoivat kansallispuvuista?

Näissä mietteissä tänään Sari

torstai 18. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014 - luukku 18: Lapsuusmuistoja

Muistatko, miten jännittävää oli lapsena pukeutua kansallispukuun?

Itselläni ei alle kouluikäisenä ollut pukua käytössä, mutta muistan kyllä monet sukujuhlat tuolta ajalta, kun joillain sukulaislapsilla ja myös aikuisilla oli 'aina' kansallispuku juhla-asuna. Lapsen silmin katsottuna ne puvut olivat niiiiiiiin hienoja. :)

Puvuissa oli aina oma hohtonsa ja toisaalta se puku oli välillä vähän hankalakin ja esti muka leikkejä. Tuttavani muisteli, että hän ei pukuun pukeutuneena lapsena saanut häissä mennä navetan vinnille leikkimään muiden lasten kanssa. Pelkäsivätköhän vanhemmat puvun likaantumisen puolesta?

Sain Liisalta aivan ihanan 'jännityskuvan' 1960-luvun alusta.

Liisa sisarensa kanssa lähdössä koulun juhlaan 1960-luvun alussa

Vaan kyllä se nykyäänkin laittaa jännittämään, jos riittävän tiukka paikka on hoidettavana kansallispukuisena.

Airutneito Karjalaisilla kesäjuhlilla Lappeenrannassa 2012
Kuva Anna Muurinen

Vaan eipä onneksi kukaan estä leikkimistäkään kansallispuvussa. Siitä näyttävät mallia Laukaan Kalevalaiset naiset seuraavassa. Mikähän lienee leikin nimi?

Laukaan Kalevalaiset naiset leikin lumoissa
Kuva: Seija Tiihonen

Onko sinulla lapsuusmuistoja kansallispuvusta?

Utelee Sari

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014 - luukku 17: Kansallispukukohtaamisia


Voi, kuinka onnellinen olinkaan, kun Inga löysi aikaa kirjoittaa oman tarinansa kansallispukujen maailmaan kulkeutumisestaan. Meinasin ensin, että 'panttaan' julkaisua lähemmäs joulua, mutta enhän minä nyt näin ihanaa tarinaa malta pitää täällä jemmassa, joten tässä Ingan tarina, olkaa hyvä!

pssst. Tarinan Toini-Inkeri on Toini-Inkeri Kaukonen, kansallispukuneuvoston Leenat taas ovat Hokkanen ja Holst sukunimiltään. 

Ja näin Ingan tarina kuuluu:


Kansallispukukohtaamisia

En muista, että olisin lapsena koskaan tavannut ”elävää” kansallispukua. TVssä näin pukuja missikisoissa.

Oikeastaan ihastuin kansanpukuihin opiskeluaikanani 1970-luvulla. Käsityönopettajan koulutuksessa oli ihana kirjonnanopettaja, Maikki Seppälä, jonka tunneilla kirjontapistot heräsivät eloon.  Kävin usein kansallismuseossa, jossa minulla oli kolme lempitilaa; saamelaiskokoelmat, joiden etsiminen oli kuin labyrintissa seikkailua ja kansanpukunukkesali sekä sen takana oleva pienehkö huone. Tuossa huoneessa oli hauskoja vanhoja vitriinejä ja seinällä isoja lasisivuisia ”kirjoja”, joita tutkimalla saattoi tutustua mm. kansanomaisiin kirjontoihin ja nyytinkipitseihin. Ne olivat syötävän ihania. Ihmettelin aina, kuinka saatoin varttua kaksikymppiseksi tietämättä mitään näistä ihanista yhteisistä aarteistamme.

Ensimmäisen oikean työpaikkani Kotkan työväenopiston juhlissa näkyi paljon pukuja. Siellä taisi olla kansantanssiryhmä ja Murron (Tanttulan) Tuula opetti pukujen tekemistä. Paikkakunnalla myös asui paljon ”saarelaisia” eli ihmisiä, joiden juuret olivat Seiskarissa, Lavansaarella tai Suursaaressa. Heidänkin joukoissaan vaalittiin pukuperinnettä. Menin itse Tuulan kansallispukukurssille ja tein Pyhäjärven. Myös Kaukola ja Tuuteri olivat vaihtoehtoja. Olin hämmentynyt tarvikkeista, sillä ne olivat kovin erioloisia, kuin mihin olin museossa tutustunut. No, muitapa ei juuri ollut tarjolla ja niin valmistui Pyhäjärvi. Käytin sitä paljon opiston tilaisuuksissa ja hengailin Tuulan mukana.

Inga Pyhäjärven tyttönä veljensä kuvaamana

80-luvun puolivälissä aloitin Helsingissä Kotiteollisuus-lehden toimitussihteerinä. Julkaisimme kahta kansallispukusarjaa. Pukuja esiteltiin joka numerossa 1-2-sivuisina juttuina ja harvemmin julkaistiin sarjaa Kansallispukujen perinteisestä valmistamisesta. Tapasin monia alan ihmisiä, kuten Toini-Inkerin, kansallispukuneuvoston Leenat ja Ritva Somerman ja pääsin mukaan kuvauksiin. Kansallispukua muistan käyttäneeni vain Pohjoismaisessa kotiteollisuusseminaarissa Kuopiossa.

Siirryin Helsingin työväenopistoon opettajaksi keväällä 1987. Pian opettaja, jolla oli kaksi kansallispukukurssia, muutti pois. Minulta kysyttiin, ottaisinko kurssit. Voin miettiä huomiseen ja jos yhtään helpottaa päätöksentekoa, niin kurssit lopetetaan, jos en ota niitä, minulle kerrottiin.  Niin minusta tuli kansallispukuopettaja. Olen tosi kiitollinen kollegalleni Raijalle, joka nopeasti briifasi minut kansallispukukurssin käytäntöihin. Elämä oli erilaista, ei ollut nettiä, ei kirjoja, eikä paljon muutakaan. Intoa ja yritystä oli ja innokkaita opiskelijoita. Siitä se lähti.

Ensimmäisen kansallispukuopettajille tarkoitetun koulutuksen kävin Hämeenlinnassa 80–90-lukujen vaihteessa.  Holstin Leena opetti pukujen ompelemista teoriassa.

Yhteistyöni kansallispukuneuvoston Leenojen kanssa tiivistyi. Järjestimme opiston suojissa valtakunnallista kansallispukukoulutusta opettajille ja ohjaajille. Pohjoismaiseen kansallispukuseminaariin osallistuin ensimmäisen kerran Ruotsissa 1993.  Jonkin aikaa olin kansallispukuneuvostossa Kansalaisopistojen liiton edustajana ja minut pyydettiin kansallispukuraadin jäseneksi. Osallistuin myös perustutkimukseen kuvaamalla esineitä Orimattilassa museon varastolla. Siinä vasta mielenkiintoinen paikka!

Orimattilan aarrearkussa kuvattu rekko
kuva: Inga Pihlhjerta

Raadin jäsenenä olen ollut yhdessä puvussa asiantuntijana. Kymin naisen puku valmistui 2004 ja samalla kun kansallispukuneuvostolle ja Kymiin valmistettiin mallipuvut, minä teetin oman pukuni. Jotain pientä tein itse; neuloin sukat ja puolisormikkaat, kokosin tanun, ompelin tanuliinan ja silmiriamon ja paitaan aliset. Puku on minun silmissäni kaunis ja mielessäni rakas. Yhdessä kymiläisistä koostuvan pukutoimikunnan kanssa sukelsin syvälle äitini kotiseudun perinteisiin, joita kannan näin mukanani.

Inga pukeutuneena Kymin pukuunsa ja taustalla vitriinissä Kymin mallipuku
kuva: Jaana Rakkola

Opetan edelleen kansallispukujen valmistamista. Se on kivaa. Opiskelijat yltävät huimiin suorituksiin ja heille oppituokioita valmistellessani opin itsekin lisää. Kansallispukuraadissa olen muutaman vuoden ollut puheenjohtajana. Elokuussa 2012 järjestimme yhdessä Bragen kanssa Pohjoismaisen kansallispukuseminaarin Vöyrillä. Se oli jo minun seitsemäs seminaarini ja kielitaidon vähän kehittyessä olen tutustunut moniin mukaviin kansallispukuihmisiin eri pohjoismaista. Kaksi kertaa olen pitänyt seminaarissa Suomen esitelmän. Ensi syksynä seminaari pidetään Norjassa. 

Tammikuussa pystytämme taas Folklandia-risteilylle kansallispukutoimijoiden yhteisen Kansallispukuapteekin, jossa jaetaan rohtoja pukupulmiin. Teemana on tänä vuonna pukujen huolto otsikolla ”Reissussa rähjääntyy”.

Oma kansallispukureissuni on kestänyt pian 40 vuotta. Matkalla on ollut monenlaisia polkuja ja nyt kuljetaan paljon bittiavaruudessa. Kansallispuvuista on tullut osa identiteettiäni ja ne tuovat elämääni paljon iloa, jota toivon toiminnallani pystyväni jakamaan muillekin.

Inga Pihlhjerta




 Millainen on sinun tarinasi kansallispukujen maailmassa?
kyselee Sari näin joulun aluspäivinä

tiistai 16. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014 - luukku 16: Mitä kansallispuku tuo mieleen?

Varoitus kaverit! Mun FB-seinälläni ei ihan aina kannata vastata hassuihin kysymyksiin. Niitä kysymyksiä voidaan nimittäin käyttää hyväksi ihan missä ja milloin vain. Kiitos ja anteeksi!

Esitin siis lähiaikoina FB-kavereilleni kysymyksen, että mitä tulee mieleen sanasta KANSALLISPUKU.

Vastauksia tuli laidasta laitaan ja nousipa jälleen esille yksi pointti kansallispuvun kelvollisuudesta juhlakäyttöön: alkukesän juhlat, jolloin sää ei välttämättä ole vielä kovin lämmin, mutta oletusarvoisesti jo pukeudutaan juhliin kesäisissä 'hepenissä'. Kansallispuku on nappivalinta tuolloin, kun siinä ei tarvitse palella!!!

Ja onhan kansallispuku muutenkin todella monipuolinen juhlavaate häistä hautajaisiin. Juu-u! Kyllä, myös hautajaisiin. Tosin harvemmin kansallispukua hautajaisissa näkee käytettävän.

Yllätys-yllätys! Esiin nousi myös tanhu, tuo ikiaikainen kansallispuvun käyttäjiä yhdistävä tekijä. Tämä ei nyt sitten tarkoita sitä, että vain tanhuajat käyttäisivät pukua, ei todellakaan, mutta kysyppä missä tahansa kansallispukuisessa seurueessa, että montako on joukossa sellaista, jolla ensimmäinen kosketus kansallispukuihin liittyy tanhuun, niin johan on muuten käsiä pystyssä.

Myös omat ja lähipiirin puvut nousivat esiin sekä käsityö. Nimettiinpä kansallispuku suomalaisen käsityön kruunuksi, enkä kyllä itse tuota tohdi kieltämäänkään, sillä niin moninaisia käsityötaitoja yhteen kansallispukuun mahtuu.

Ja ei, seuraava kuva ei ole Keskustan puoluekokouskulkueesta, vaan Karjalaisilta kesäjuhlilta, missä on ilo ihailla laajaa pukuloistoa! Ensi kesänä Karjalaiset kesäjuhlat järjestetään Hyvinkäällä.

Iloinen joukko Karjalaisilla kesäjuhlilla Lappeenrannassa kesällä 2014
kuva: Anna Muurinen

Mitä kansallispuku tuo sinulle mieleen? Iloja? Suruja? Hauskoja sattumuksia?

Hieman uteliaana asiaa tiedustelee Sari

maanantai 15. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014 - luukku 15: Lämmintä päälle


Eilen kirjoittelin muutamasta kansanperinteestä innoituksensa saaneesta neulemallista.

Talven saavuttua myös tänne Hämeen härkämaille lieveilmiöineen

Kotimatkassa on toisinaan haastetta

ajatukseni veivät villan lämmittäviin ominaisuuksiin ja siihen, miten kansallispukumateriaaleja/pukujen osia voisi hyödyntää lämpöisinä vaatteina talven pakkasissa. Edelleenkin siis päässäni pyörii, miten käyttää pukujen osasia ja materiaaleja muutenkin kuin pukukokonaisuutena.

Taisinpa jossain luukussa jo mainita nuo kansallispuvun hameen loistavat talviominaisuudet. Pitkä hame, joka suojaa jalat tuiskulta ja tuiverrukselta. Siihen kaveriksi pitkävartiset talvisaappaat ja lämmin takki (vaikkapa se aiemmin himoitsemani Lopen kapotti), niin on täysin ulkoilukelpoinen ilman pilkkihaalareita ;) 

Ja lisämausteena asuun voisi liittää jotkut ihanat perinnelapaset kirjoneuleineen. Niissä muuten nurjalla puolella kulkevat lankajuoksut antavat lisälämpöä. Sekä tietenkin Kiss-kiss 'perinnepestyt' taidesukkikset. 

kuva: http://www.kansallispuku.com/fi/ws/36/kiss+kiss+taidesukkikset.html


Jos on vilukissan vikaa – tai ihan muutenkin – voisi sisätiloissakin pyöräyttää hartiaseutua lämmittämään Sojan suunnitteleman Väreen.



Soja ja Väre
kuva: http://www.kansallispuku.com/fi/ws/4/tastut+ja+vestut+kiilaferret+ja+v%C3%A4reet.html

Toisaalta, jos käsiin sattuu lennähtämään huonompikuntoinen puku, jossa kuitenkin edes osa hamekankaasta olisi pelastettavissa uusiokäyttöön, niin siitähän voisi tehdä ihan uuden hameen. Tämä voisi olla myös huolettomampi käyttää maita ja mantuja kulkiessa. 

Itsellänihän on yksi kansallispukuhame ihan vain 'humputtelukäyttöön'. Puen sen päälleni, kun haluan lämpimän hameen arkena tai jos tanhutreeneissä tarvitsen sen 'oikean' hameen tuntua viimeisissä treeneissä ennen esiintymistä.

Oletko sinä jo löytänyt kansallispuvun tarjoaman lämmön talveesi?

Villan lumoissa Sari







sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014 - luukku 14: Kansanperinteestä kumpuaa... neuleita!

Jäin mietiskelemään, mitä kaikkea on vuosien varrella kansallispukuperinteestä/kansanperinteestä käsityön puolella ammennettu. Tässä muutama maistiainen neuleharrastajille.

Vuonna 2012 oli Taito-lehdessä sarja Tiina Kaarelan suunnittelemia sukkia, joiden lähtökohdat Tiina oli poiminut eri kansallispukujen kuvioista, raidoista ja väreistä. Ihana kuusikko sukkia!

Tässä pikasilmäys Sääksmäen ja Hämeen pukujen pohjalta valmistuneisiin sukkiin. Kuvat muista sukista löytyvät Tiinan Ravelry-sivulta.

Sääksmäki-sukat, ohje julkaistu Taito 2/2012
kuva: http://www.ravelry.com/patterns/library/saaksmaki


Hämeen sukat, ohje julkaistu Taito 1/2012
kuva: http://www.ravelry.com/patterns/library/hameen-sukat

Ilokseni löysin netistä nyt myös maakuntalapasten ohjeita ET-lehden sivuilta.


Satakunnan lapaset
kuva: http://www.etlehti.fi/artikkeli/muut_aiheet/kaden_tyot/satakunta_lapaset_lammittavat_kehoa_ja_mielta

Nämä lapasohjeethan ovat sinällään jo 'vanha juttu', kun Pirkanmaan kotityö puuhaili noiden ohjeiden parissa jo 20 vuotta sitten. Mutta miten nuo lapasohjeet ovat löytäneet tekijänsä? Oletko sinä tehnyt itsellesi maakuntalapaset?

Näitä kyselee Sari




lauantai 13. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014 - luukku 13: Puhut siekii kansallispukuu?

Hih!

Soja heitti jokin aika sitten haasteen ensi vuonna olevan kansallispuvun 130-vuotisen taipaleen kunniaksi. Tietoa tästä haasteesta saa muuten jakaa sitten ihan niin paljon kuin vain hiukankin kerkiää.

Virkkukoukkunen tuohon haasteeseen ehti jo vastata sen enempiä jahkailematta ihanalla kortilla. Aika ihana pilkahdus kansallispukusanastoa ja koukkusmaista ilmettä yhdistettynä. Tykkään! Tämä olis muuten kiva vähän isompanakin kuin vain A6-kokoisena postikorttina.

Virkkukoukkusen 1-osainen postikortti "Puhut kansallispukuu

Ilman mitään haasteita on Taito Kymenlaakson Pistos - pahennustako perinteeseen -hanke pöllyyttänyt perinnekenttää ihan kiitettävästi muutaman vuoden ajan. Heidän innostuksenaan on ollut halu todistaa, että menneiden sukupolvien muotia voidaan käyttää luontevasti osana nykypukeutumista, kuten YLEn toimittaja asian on ilmaissut.

Ehdottomasti yksi mun suosikeistani projektin aikana valmistuneista tuotteista ovat nämä perinnekirjotut tallukkaat. Ihanat! Ehkäpä vielä jonain päivänä saan valmistettua itsellenikin 'perinnepestyt' tallukkaat pistoslaisten tapaan. Ohjeita olen jo valmistuksesta kerännyt, mutta lestit pitäisi vielä tilata.  Ehkäpä sitten joskus tämäkin projekti...

Perinnekirjotut tallukkaat
Katso myös YLEn uutisjuttu!

Miten sinä olet hyödyntänyt kansallispukuperinnettä uusien juttujen tekemisessä?

kyseleepi Sari

perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014 - luukku 12: Uutta ja vanhaa

Kaivelin kirjahyllyjäni tiistaisen joulukalenteriluukun kommentin innoittamana.

Ei, ei voi olla totta! Kommentissa mainittua Kapiokirstu-kirjaa ei hyllystäni löydy. Apua! Heti etsimään se nettidivareista ja tilaamaan. Phuuuh! Paniikki ohi. Kirja ostettu. Postia odotellessa.

No, löytyi sieltä jotain muuta kuitenkin eli samaisen Kodin neuvokki -sarjan Ompelen pukuni itse -kirja kaavaliitteen kera vuodelta 1962. Eipä ole hassumpi opus muuten tuokaan.

Lievää hilpeyttä aiheutti myös tiistaisen luukun käsinompeluohje 'Ojenna pikkusormi ja kiristä pisto!'. Vaan mitä tapahtuu ennen tuota sormen ojennusta? Se selviää tässä:

  1. Ota neula lankoineen oikeaan käteesi!
  2. Tartu kankaaseen vasemmalla kädellä!
  3. Pistä neula kohtisuoraan kankaaseen!
  4. Suuntaa neula suoraan eteenpäin!
  5. Työnnä neulaa sormustimella!
  6. Siirrä peukalo ja etusormi neulan kärkipuolelle ja vedä neula kankaasta!
  7. Tuo lanka ulos keski- ja nimettömän sormen välistä!
  8. Ojenna pikkusormi ja kiristä pisto!
Piti muuten ihan kokeilla ja verrata, että miten sitä itse ompelee verrattuna tuohon annettuun ohjeeseen. No, melkein ohjeen mukaan, mutta ei ihan!

Nyt pitäis varmaan muuten pistää ittensä hetkeksi nurkkaan istumaan. Kolmannessa luukussa vinkkasin parista perinnekirjasta unohtaen tyystin tänä vuonna ilmestyneen Perinteiset lapaset -kirjan. 

Anna-Karoliina Tetri: Perinteiset lapaset
Kustannusosakeyhtiö Moreeni, 2014

Vaikka lapaset eivät niin kiinteästi kansallispukuihin liitykään, niin rohkenen kuitenkin tämänkin kirjan tässä esitellä, kun sen keskiviikkona tulin itselleni ostaneeksi. Ja sivutaan kirjassa ohimennen myös neulakintaiden ja virkkauksenkin historiaa. Nyt alkaa kehkeytyä positiivinen ongelma siitä, että kummasta kirjasta - Perinteiset lapaset vai Sukupolvien silmukat - otan ensin työn puikoille.

Perinteiset lapaset -kirjan sisällysluettelo

Kirjassa kerrotaan muun muassa, miten Kiukaisissa tehdyistä muistiinpanoista vuodelta 1894 löytyy seuraavaa tietoa:
"Siellä missä naiset on peukalo keskellä kämmentä ja muuten ovat laiskoja, kudotaan kutimet mäkimummoin tykönä ja palkka maksetaan leivässä, ryyneissä yms. ruoka-aineissa, jotka kuljetetaan sillä ajalla, kun miehet eivät ole kotona."
Pelkästään jo kirjaa lukiessa vierähtää mukavasti ilta. 

Vanhemmasta ja uudemmasta kirjallisuudesta innostuneena Sari


Pssst. Ensimmäisen kalenteriluukun kolumnissa väitettiin kansantanssijoiden omineen puvut itselleen. Ei pidä paikkaansa. Tänäänkin Riihimäen kansantanssijoiden joulujuhlassa vain aikuisryhmät esiintyivät kansallispuvuissaan ja sekä lapsi- että nuorisoryhmät esiintyivät jouluisissa asuissa.

Vaan kyllähän se niin taitaa olla, että missä tahansa kansallispukuisessa joukossa esittää kysymyksen, että mikä on ensimmäinen kosketus kansallispuvun käyttöön, niin aika monen käsi nousee kansantanssi-vaihtoehdon  kohdalla.

torstai 11. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014 - luukku 11: Verenperintö

Miun äitini on tehnyt kansallispukuja koko miun elämäni ajan. Iskä jätti bussikuskin hommat kun olin alle kouluikäinen ja ryhtyi kokopäiväisesti valmistamaan supikkaita, lipokkaita, kurpposia, lapikkaita, upokkaita, siis kansanomaisia jalkineita sekä opettamaan niiden tekemistä. Iskä kutoi myös paljon kansallispukukankaita. Nyt mie teen kansallispukuja, olen tehnyt työkseni niitä 14 vuotta.

Olen monessa yhteydessä aiemminkin kertonut, miten miusta ei pitänyt tulla käsityöläistä. Kun sitten alkoi näyttää siltä, että ehkä tulee, vannoin, etten ainakaan ala mitään kansallispukuja väsätä. Alle 20-vuotiaana kärsivällisyyteni riitti häthätää surauttamaan saumurilla kummilapsille vaatteita ja nurkkaan lensivät, jos olisi pitänyt purkaa. No. aika kului, kasvoin, ajauduin tekemään kansallispukuja, enkä nyt halua mitään muuta tehdäkään. Työkseni.

Muistan lapsuudestani hyvin selvästi sen, kun joka vuosi koulun terveystarkastuksessa piti kertoa, mitä vanhemmat tekevät työkseen. Iskä oli helppo, hän oli suutari. Mutta äiti. "Noooo... se opettaa kansallispukujen tekemistä." Ja aina olin yhtä hämilläni, sillä siinä missä kavereiden vanhemmat olivat paperimiehiä, opettajia, kotiäitejä tai hitsareita, miun vanhemmat tekivät vähän kaikenlaista.

Tokaluokkalaisena kirjoitin äitienpäiväksi aineen otsikolla "Äitini".

Olin aika paljon mukana kursseilla, milloin äitin, milloin iskän kanssa. Mielikuvissani siellä oli aina mukavaa. Paitsi että äiti piti saarnan, että hän on siellä opena, en mie... Nukuimme niillä reissuilla aina jonkun nurkissa.

Silloin kun oltiin kotona, meillä oli aina porukkaa. Keittiön pöydän ääressä oli ompelijoita milloin minkäkin nyssäkän kanssa, äiti ompeli myös, teki välillä ruokaa koko lapsilaumalle - niiden ompelijoiden lasten lisäksi meillä oli serkkuja ja tietysti kavereita. En oikeastaan vieläkään tiedä, että millä meiningillä sitä porukkaa meillä oli, luultavasti omia pukujaan tekemässä, ilmaisia neuvoja hakemassa. Ja harkkareita oli myös, milloin äitillä, milloin iskällä.

Siitäkin nautin. Porukasta, meiningistä, yhteisöllisyydestä. Mutta se on muuttunut. Reissuilla haluan hotellihuoneeseen yksin, enkä tahdo kotiimme neuvojenkyselijöitä, kun tuntuu että ystävillekään ei ole aikaa. Äiti ja iskä taisivat yhdistää ne.

Tältä lapsuuteni näytti. Tuossa lehtileikkeessä olen muistaakseni 8 kk ikäisenä lattialla jaloissa. Tuo "Kaukola"-kuva on Karjalaisen Nuorisoliiton julkaisusta.
Muistan, että miun kaverit halusivat katsella vanhempieni työntekoa. Varsinkin iskää ompelemassa tossuja. Ja se oli tylsää, olinhan sitä nähnyt ihan omiksi tarpeiksi. En muista, että olisin ollut sen suuremmin kiinnostunut äitin ja iskän töistä. Kansallispukuun minua ei muistaakseni koskaan pakotettu, mutta ei varmaan tarvinnutkaan, olen viihtynyt kansallispuvussa aina.

Nyt miulla on 2 lasta. Nuorempi on tokaluokkalainen, samanikäinen kuin mie silloin, kun kirjoitin tuon aineen ja vanhempi on 13-vuotias. Pyysin heitä kirjoittamaan vastaukset muutamaan kysymykseen:

Mitä äiti tekee työkseen?

Leea-Mari (8-v.): Kansallispukuja, huntuja, feresejä

Tiia-Maija (13 v.): Ompelee kansallispukuja ja feresejä jne.

Miltä se siusta tuntuu?

Leea-Mari: Kivalta, erikoiselta, kummalliselta. Se on outoa, että juuri minun äitini on niin tärkeä.

Tiia-Maija: Ei mitenkään erikoiselta. Tosin meillä on tosi iso talo. Ja saa olla koko ajan           selittämässä ihmisille mikä on kansallispuku.

Mikä siusta tulee isona? 

Leea-Mari: Kampaaja, muotisuunnittelija tai opettaja

Tiia-Maija: Ehkä kokki tai leipuri tai joku eläimiin liittyvä.

Miltä siusta tuntuu pukeutua kansallispukuun?

Leea-Mari: Jännittävältä. Tai no, se puku ahdistaa ja kutittaa.

Tiia-Maija: Riippuu tilanteesta, esim. jos on tosi kuuma tai pitää mennä suuren ihmismassan eteen tuijotettavaksi, en hirveästi pidä siitä mutta jos on pakko, laitan kyllä puvun.

Tämän kuva on pari vuotta vanha, se on Kansallispukujen tuuletuspiknikiltä 5.8.2012.
Kuva: Paula Kiviluoma

Näin kirjoitteli Soja.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014 - luukku 10: Iloa ja riemua satatuhatta kiloa!

Kansallispukuhan on iloinen asia, eikö niin? Ei turhaa pönötystä, eikä liian vakavahenkistä meininkiä. Ilo pintaan ja nauru kuplimaan!

Kaivelin vanhoja kalenterikuvia ja nämä Sojan kuva-arkistoista peräisin olevat päivän piristykset tulivat vastaan.

Näitä kuvia katsellessa ei voi tulla kuin hyvälle mielelle. Ankeinkin olotila muuttuu päivänpaisteeksi tuota elämäniloa katsellessa. Ollapa vielä nuori ja autuaan tietämätön kaikesta, mitä elämä muassaan tuo...

Kellohelma hulmahtaa


Hyvin pyörii...


JEEEEEE!

Vastasatanut puhdas pakkaslumi tekee hyvää villavaatteelle. Kansallispuvun 'pesun' voi siis hoitaa leppoisasti porukalla lumessa telmien.

Muistelen muutaman vuoden takaa, kun pysyvä lumi tuli tänne Kanta-Hämeeseenkin hyvissä ajoin ja siitä lähtien lämpötila pysyi pakkasen puolella kevään lumien sulamiseen saakka. Olisi muuten ollut todella hyvät villojen pesukelit silloin. No, tulipahan silloin muutama lumiuinti suoritettua saunan ohessa, kun lumi oli ihanaa höttöä hyvänä kerroksena.

Kansallispuvun lumipesu

Kansallispuvun syväpuhdistus menossa

Muistakaahan nauttia puvuistanne!

toivotteleepi Sari


pssst. Huomisessa luukussa onkin puheenvuoro Sojalla