perjantai 13. joulukuuta 2013

Joulukalenteri 2013 - luukku 13: Kansallispukujen tuuletuspiknik 5.8.

Jaa, että mikä tuuletuspiknik?
- Kansallispuvun syntymäpäivän kunniaksi puku ulos kaapista, eväskori kainaloon ja ihmisten ilmoille, mars!
Ota mukaan naapurit, tutut/tuntemattomat ja kylänmiehet.

Ensimmäiset kansallispuvut näkivät päivänvalon 1800-luvun loppupuolella. Kansallispuvun syntymäpäivänä pidetään elokuun viidettä päivää vuonna 1885. Tuolloin Venäjän keisari Aleksanteri III vieraili puolisonsa keisarinna Maria Feodorovnan kanssa Lappeenrannassa. Keisarinna sai suomalaisilta naisjärjestöiltä lahjaksi käsitöin koristellun keuruulaismallisen soutuveneen. Veneen soutivat juhlapaikalle kahdeksan kansallispukuista neitoa. Puvut oli valmistettu Suomen Käsityön Ystävien -yhdistyksessä ja ne edustivat Suomen eri maakuntia. Lisäksi rannalla keisariparia vastaanottamassa oli lukuisa kansallispukuinen joukko. Tämä päivä oli kansallispuvun ensimmäinen 'massaesiintyminen' ja siten sitä pidetään puvun syntymäpäivänä.

Osa keisarinnan lahjaveneen soutajista.
Seisomassa pohjoissavolaiseen ja karjalaiseen pukuun pukeutuneet naiset,
istumassa lapväärtiläisittäin ja makuulla hämäläiseen pukuun pukeutunut neito.
Kuva Kansallispuku-kirjasta


Kansallispukutuuletus rennossa piknik-hengessä lähti leviämään Imatralta vuonna 2010. Idea tuuletuspiknikistä syntyi Sojan päässä ja Kalevalaiset naiset ovat olleet tämän jälkeen aktiivisia kutsumaan väkeä tuuletuksiin eri paikkakunnilla.  Tarkoituksena on pitää hauskaa, nauttia puvuista, kauniista säästä ja loistavasta seurasta. Sen suurempia järjestelyjä ei tarvita, kuin vain porukalla lähdetään puistoon tai muualle sopivaan paikkaan nautiskelemaan.

Ensimmäisessä tuuletuksessa Imatralla vuonna 2010 oli noin 120 innokasta pukunsa tuulettajaa. Seuraavana vuonna tuuletettiin 10 eri paikkakunnalla ja vuonna 2012 jo ainakin 25 eri paikkakunnalla. Vuonna 2013 paikkakuntia taisi olla hiukkasen vielä enemmänkin. HYVÄ! HYVÄ!

Ja jos ei sitä koko pukuaan halua päälle pukea, niin osakin riittää tai moderni sovellus kansan-/kansallispuvuista. Sovitaanko heti tässä ja nyt, että ensi syksynä jokainen meistä tuulettaa pukuaan? Minä ainakin aion niin tehdä.



Ja siellä kaikilla oli niin mukavaaaaaaaaaaaaaa...
... ruoka maistui, kuulumiset vaihdettiin ja musiikkiakin kuultiin.

Imatran kansallispukujen tuuletuspiknik, kuvat Soja Murto-Hartikainen

Koskaan ei voi tietää, mitä tuuletuspiknikillä tapahtuu. Joku voi päätyä uimasilleen suihkulähteeseen ja toinen päräyttää paikalle 'isolla pyörällä'.
Imatran kansallispukujen tuuletuspiknik, kuvat Soja Murto-Hartikainen

Näissä mietteissä tällä kertaa yksi, joka aikoo ensi vuonnakin tuulettaa pukuaan

Sari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti